fema -taiteilijaryhmän työtä on ohjannut queer-teorian aineistot työskentelyjaksojen käynnistämisvaiheissa ja ne vaikuttavat ryhmän toimintatapojen taustalla. Queer-teoria ei asetu mihinkään tarkasti rajattuun kategoriaan ja pyrkii tämän vuoksi outouttamaan asioita ja ilmiöitä. Teoria nähdään myös kattoterminä ei-binäärisyydelle.
TYÖSKENTELYÄ OHJAAVAT ARVOT
2. Ihmisille pitää taata perusturvan tunne ja sitä kautta ihminen voi olla vapaa.
- tarpeen vaatiessa taiteilijaryhmä rajaa ihmiset eri ihmisryhmiin, jotta erilaisten ihmisten tarpeet hahmottuvat
3. Työskentelyssä ja työskentelyllä pyritään kohti yhdenvertaisuutta.
samalla tutkitaan, mitä yhdenvertaisuus vaatii
4. Ryhmän jäsenten keskinäisen toiminnan edellytys on luottamuksellinen ilmapiiri, jossa henkilökohtaiset ja eriävätkin mielipiteet voidaan ilmaista.
ryhmän jäsenet kantavat vastuuta ryhmän kesken sovituista asioista
5. Työskentelyssä on tilaa ei-tietämiselle.
ryhmä pyrkii sietämään sitä, että ei tiedä eikä tunne täysin asioita, joita tutkii
taiteellisen prosessin sisällä on tilaa kokeilla, tutkia ja erehtyä
kulloisenkin prosessin loppuunsaattaminen on sillä hetkellä työryhmässä mukanaolevien vastuulla
6. Ryhmä on työskentelyssään tietoinen esittävien taiteiden rakenteista ja retoriikasta ja pyrkii myös mahdollistamaan uudenlaisia määritelmiä ja tapoja toimia. Esim. tähtääkö toiminta esitykseen ja mikä on esitys.
7. Toiminnan edellytys on, että jokainen ryhmän jäsen kokee sen merkitykselliseksi itselleen ja myös yhteiskunnallisesti.
8. Ryhmässä toiminta nähdään työnä, mutta ryhmä voi tarkastella työhön liittyviä puitteita radikaalistikin. Kunkin työjakson käytännöt sovitellaan vallitsevien olosuhteiden mukaan.
9. Läpinäkyvyys taiteen tekemisessä ja työjäljen omistamisessa.
työryhmän jäsenet voivat vaihtua kullakin työjaksolla
kollektiivista ryhmää ei omista kukaan yksittäinen henkilö vaan vastuu ja hallinta ryhmän toimimisesta on kulloinkin ryhmässä mukana olevilla henkilöillä
työskentelyn kautta syntyvän materiaalin käytöstä neuvotellaan tapauskohtaisesti
Kommentit
Lähetä kommentti